×

Kohti hiilineutraalia Turkua

Olemme sitoutuneet Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Osallistumme Turun kaupungin ilmasto- ja energiasuunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen kestävillä energiaratkaisuilla ja tarjoamalla asiakkaillemme uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, lämpöä, jäähdytystä ja höyryä sekä kehittämällä uusia palveluja ja tuotteita.

Olemme tehneet pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti investointeja ja ratkaisuja uusiutuvan energian lisäämiseksi sekä omassa tuotannossamme että yhdessä osakkuusyhtiöidemme kanssa. Viime vuonna lisäsimme osakkuusyhtiömme Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulipuistohankkeiden myötä tuulivoiman osuutta tuotannossamme ja käynnistimme yhteistyössä osakkuusyhtiömme Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) kanssa geotermisen lämpöenergian hyödyntämishankeen hakemalla toimenpidelupaa laitoksen sijoittamiseksi Turun Koroisten alueelle.

Myös viime vuonna TSE:n Naantalin monipolttoainevoimalaitokselle rakennuttama savukaasulauhdutin lisää uusiutuvien energianlähteiden osuutta kaukolämmössä edelleen, sillä lauhduttimen myötä laitos tuottaa noin 600 kerrostalon lämmöntarvetta vastaavan määrän lisää kaukolämpöä polttoaineita lisäämättä. Uusiutuvien energianlähteiden osuus oli kaukolämmön tuotannossa vuonna 2019 61 % (50 %), ja vuoden 2020 loppuun mennessä osuus kasvaa 70 prosenttiin.

Rakennamme polkua kohti kivihiiletöntä energiantuotantoa yhdessä TSE:n kanssa. TSE sulkee 1.7.2020 kaksi Naantalin voimalaitoksen vanhinta kivihiilikäyttöistä voimalaitosyksikköään. Vuoden 2020 lopussa vain noin 10 % kaukolämmöstä on tuotettu kivihiilellä. Yhteisenä tahtotilana on kivihiilestä luopuminen vuoteen 2022 mennessä.

Jokaisen valinnoilla on väliä

Kuljemme kohti hiilineutraaliutta yhdessä asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa. Asiakaspalvelumme tekee aktiivista ja jatkuvaa energianeuvontaa ja -opastusta sekä kotitalouksille että yrityksille. Asiakkaiden tietoisuus omien valintojen vaikutuksista on kasvanut, ja ympäristöystävällisten tuotteiden ja palveluiden tarjontaa pidetään itsestäänselvänä.

Turku Energia ja Turku Energia Sähköverkot ovat sitoutuneet energia-alan Energiapalvelujen energiatehokkuussopimukseen v. 2017-2025. Olemme sitoutuneet kehittämään asiakkaillemme uusia innovatiivisia energiapalveluita ja energiatehokkuustoimia. Olemme sitoutuneet myös oman energiankäyttömme tehostamiseen energian jakelussa ja tuotannossa. Tavoitteena on säästää omasta energiankäytöstä 6 % vuoteen 2025 mennessä. Säästöjä on löytynyt mm. kaukolämmön verkostohäviöiden vähentämistoimilla. Myös omia kiinteistöjä on kohdekatselmoitu energiatehokkuuslain mukaisesti. Lisäämme tietoa energiasäästöstä ja energiatehokkuudesta myös esimerkiksi vuosittain järjestettävällä valtakunnallisella energiansäästöviikolla sekä päivittäisessä viestinnässämme eri sidosryhmillemme.

Aktiivista sidosryhmäyhteistyötä

Aloitimme viime vuonna yhteistyön Luonnonperintösäätiön kanssa tukemalla Varsinais-Suomalaisten ikimetsien suojelua. Teemme oppilaitosyhteistyötä koulujen kanssa tokaluokkalaisten energiasäästöön liittyvien opetuspakettien tukemisella ja tapaamme sidosryhmiämme erilaisissa avoimien ovien tilaisuuksissa esimerkiksi laitoksillamme. Jatkamme joka kesä myös jo yli kahdenkymmenen vuoden mittaista yhteistyötämme asukasyhdistysten ja taiteilijoiden kanssa sähkökaappien maalausprojektin merkeissä tavoitteenamme luoda ympäristötaidetta jokaisen iloksi.